15. toukokuuta 2009 Raatihuoneella
TOOMAS VITSUT: hyvät kollegat Viron kaupungeista, kunnioitetut valtuustojen puhemiehet ja kaupunginjohtajat, arvoisat kunniakansalaiset, kanssakaupunkilaiset ja vieraamme!
Vuosi 2011, jolloin Tallinnasta tulee Euroopan kulttuuripääkaupunki, on kaupunkimme historiassa merkittävämpi vuosiluku, kuin oli esimerkiksi 1980, jolloin Tallinna oli olympiakisojen purjehdusregatan tapahtumapaikka. Kulttuuri on laajempi ja voimakkaampi ilmiö kuin purjehdus tai urheilu yleensä. Kulttuuri on ihmisten elämäntapa ja luomus, kulttuuri on kansan sekä fyysisen, henkisen että moraalisen jatkuvuuden muoto.Päättäen tulla Euroopan kulttuuripääkaupungiksi Tallinna otti samalla vastuun Euroopan ja koko maailman katseiden edessä. Ennen kaikkea Tallinna otti vastuun kuitenkin Viron kansan edessä. Kaupunkimme on ollut avoin eri kansoille ja kulttuureille kautta koko kirjavan historiansa. Avoin portti kaikille, niille jotka saapuvat mereltä tai lentäen tai mistä tahansa ilmankaaresta. Tallinna on portti, joka avaa tien Viroon. Vuonna 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunkina Tallinna ei sulje tätä porttia. Tallinnasta alkaa ja avautuu Viro vuonna 2011 merkittävänä kulttuurimaana. Kaupungit ovat kestävämpiä kuin valtiot – sen huomaamme sekä Euroopan että Vironkin historiasta. Kun ketju pysyy yhdessä vain niin kauan, kuin sen yksittäiset lenkit ovat yhdistetty toisiinsa, niinpä Virokin on vahva vain silloin, kun sen kaupungit pitävät yhtä – omaa valtiota puolustaen. Vain silloin jos valtiokin arvostaa kaupunkejaan. Tallinna 2011 on enemmän kuin vain Tallinna. Kyse on vuodesta, jolloin koko valtion on vahvistettava itseluottamuksensa. Minkä olemme saavuttaneet vuonna 2011, jää alati kestämään Viron kulttuurissa. Olkaamme rehellisiä, totuuden hetki saapuu puolentoista vuoden kuluttua. Älkäämme unohtako myös sitä, että vuosi 2011 on vain yksi vuosi, joka kuluu nopeasti. Miten meihin katsotaan sen jälkeen Euroopasta ja koko maailmasta? Minkälainen on jokainen kaupunkimme ja Viro kokonaisena? Vuoden 2011 viimeisenä päivänä olemme kasvotusten kysymyksen kanssa, miten kykenimme kaupunkimme ja koko Viron hyväksi käyttää Euroopan ja maailman keskipisteessä olemista. Miten kykenimme sen suurtapahtuman, vuosisatamme mahdollisuuden käyttämään Viron kehityksen voimalähteenä? Kulttuurivuoden vieraiden mielestä voisi täällä tapahtuva tuntua vain koko vuoden kestävänä intensiivisten tapahtumien ketjuna. Kulttuurivuoden ohjelmistoa kokoaa säätiö, joka todennäköisesti pystyy hoitamaan tehtävänsä, yrittäen saada mukaan muidenkin Viron kaupunkien kulttuuriyhteisöjä.Tänään, Tallinna-päivänä he esiintyvät täällä Raatihuoneen aukiolla yhteiskonsertissa. Jatkossa haluaisimme Tallinna-päivän kehittyvän Tallinna-kuukaudeksi, jonka jokaisen päivän voisivat täyttää yksi yhteistyö- ja ystävyyskaupungeistamme sekä kotimaassa tai ulkomailla. Tallinna ei tyydy olemaan vuonna 2011 eikä sen jälkeenkään vain esiintymislavana. Tallinnan missio on paljon suurempi. Viron tasavallan pääkaupunkina jaamme Viron kesäpääkaupungin titteliä, samoin talvi- ja kevätpääkaupungin titteliä, pian myös syyspääkaupungin titteliä. Tallinna on nyt Euroopan kulttuuripääkaupunkina tehnyt muille Viron kaupungeille ehdotuksen perustaa kulttuurikaupunkien liitto. Tämän liiton perustava asiakirja allekirjoitetaan juhlallisesti hetken kuluttua. Tällä ilmaisemme päämäärämme ja hyvän tahtomme etsiä yhdessä ja löytää mahdollisuuksia korostaakseen Viron merkitystä Euroopassa. Kulttuuripääkaupunkina Tallinnalla on mahdollisuus ja valtuudet kutsua mukaan muita kaupunkeja – Euroopan kulttuurikaupungin titteliä kantamaan. Siihen ei kannata suhtautua vain vuoden siirtopalkintona, vaan kuin eräänlaiseen pyhättöön, joka jää kaupungin tunnukseksi ikiajoiksi. Narva, Paide, Pärnu, Rakvere, Tartto, Viljandi, Võru – mikseivät myös muut Viron kaupungit – voisivat olla ja jäädä ainaiseksi Euroopan kulttuurikaupungeiksi.
Aasta:
